Ruotsin digitaalisen kaupan liiton toimitusjohtaja Jonas Ogvall totesi eilen avajaispuheessaan kumppaneille että verkkokauppa on ennätysten toimiala; verkkokauppa kasvaa Ruotsissa ennätyksellista vauhtia, DCongress osallistujia on ennätysmäärä (yli 1500), samoin kuin meitä kumppaneita (yli 100) ja puhujia (yli 30). DCongress on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Ruotsin tärkeimmistä, ellei jopa tärkeimpänä, verkkokaupan tapahtumana. Onhan tämä jo 38. kerta kun tapahtuma järjestetään.

Päivän puheenvuoroissa käsiteltiin muun muassa verkkokaupan kansainvälistymistä, innovaatioita, markkinointia ja B2B verkkokauppaa omina kokonaisuuksinaan. Ensin kuitenkin hieman tilastotietoa. Verkkokaupan yhteenlaskettu myynti Ruotissa oli viime vuonna 50 miljardia kruunua. Kasvua vuoden 2015 kolmannen vuosineljänneksen aikana kertyi 13 %. Verkkokaupan osuus koko vähittäiskaupasta on kuitenkin vain 7 % koko vähittäiskaupan arvosta Ruotsissa. Ruotsin digitaalisen kaupan liiton tavoitteena onkin kasvattaa verkkokaupan osuus 50 %:iin koko vähittäiskaupasta - eli joka toinen ostos tapahtuisi verkossa. eBarometrin mukaan 75 % ostoksista alkaa jo tänä päivänä verkossa, joten kehityksen suunta onDCongress2016_01.png tavoitteen mukainen.

Anders Berg, Kinnevikin hallituksen varapuheenjohtaja nosti omassa puheenvuorossaan esiin digitalisoitumisen merkityksen kaupan ja yleisesti yhteiskunnan muutokselle ja kehitykselle. Esimerkkinä tällaisesta muutoksesta Berg nosti esiin Google mainonnan merkityksen lehtiteollisuuden muutokselle. Googlen hinnoittelu loi esimerkin siitä mitä ilmoittaminen voi maksaa ja täten romahdutti lehtimainonnan hintatason.

Malin Sundström, tutkija ja SIIR (Swedish Institute for Innovative Retailing) johtaja, toi esiin puheenvuorossan muutoksen tarvetta koskien verkkokaupan tapaa markkinoida itseään. Isot kansainväliset verkkokaupat ovat suuren volyyminsä vuoksi voineet tarjota tuotteita halvemmalla samalla luoden tuotekeskeisen ja hintahokusoidun kulttuurin. Tuotteet ovat kuitenkin samanlaisia kaikialla, eivätkä ne enää tarjoa kilpailuetua. Sundströmin mukaan tarvitaan uutta ajattelumallia, jossa ideat ja tieto ovat keskiössä. Hetki, jolloin verkkokaupalla on mahdollisuus tuoda näitä esiin ja tarjoilla niitä kuluttjalle on jokailtainen "ilta-googlaus". Iltagooglaus on hetki jonka kuluttaja käyttää iltaisin sohvalla valmistatuessaan seuraavaan päivään ja ratkoessaan sen ongelmia, joihin ostaminen liittyy olennaisena osana.

Sundströmin mukaan verkokkaupan markkinoinnin ammattilaisten on hyvä ymmärtää, että ostaminen ei enää ole prosessi vaan joukko kosketushetkiä ("touch-points") jolloin kauppa voi vaikuttaa asiakkaaseen, joko verkossa, muussa mediassa tai fyysisessä maailmassa. Tärkeitä kosketushetkiä ovat ne joihin liittyy ostamisen ilo, eikä välttämättömyys. 

Maksuturva esittelee omalla osastollaan omien älykkäiden maksuratkaisujensa lisäksi myös maksupäätteitä, jotka entisestään sujuvoittavat sekä verkkokauppaa, että myymälämyyntiä harjoittavan kaupan toimintaa.maksaminen2016_2.png

Maksuturva, Lindorff ja Kaupan Liitto järjestivät helmikuussa tilaisuuden Maksamisen trendeistä. Katso tallenteita tästä tilaisuudesta.

Katso videoita

Uusinta Twitterissä