Listasimme asioita joita kannattaa ottaa huomioon verkkokauppaa perustettaessa.

Liiketoiminnan suunnittelu

Ensimmäinen askel verkkokaupan perustamiseen on luoda liiketoimintasuunnitelma. Vaikka innostus aloittaa toiminta on suuri, on tärkeää tehdä realistinen suunnitelma ja pureutua siihen, mitä kuluja ja tuottoja verkkokaupan pyörittämiseen liittyy. Näin voit varmistaa, että liiketoiminnasta tulee kannattavaa. Sen lisäksi, että verkkokauppiaalla on selkeä käsitys liiketoiminnan tuotoista ja kuluista, on varsinkin aloittelevan verkkokauppiaan myös syytä ottaa huomioon miten rahavirrat kulkevat. Alkuinvestoinnit ohjelmistoon, markkinointiin ja varastoon saattavat vaatia ylimääräistä rahoitusta.
 
Seuraavaksi on hyvä miettiä, kenelle aikoo myydä. Oman asiakaskunnan määritteleminen on tärkeää, sillä asiakasprofiilien avulla verkkokaupan on huomattavasti helpompi määritellä millaista viestintää ja markkinointia kannattaa tehdä. Tämä auttaa myös verkkokaupan tuotevalikoiman päättämisessä. Tuotteet jotka puhuttelevat, kiinnostavat ja tarjoavat jotain uutta, ovat usein hyviä houkuttimia. Tuotevalikoimaa rakennettaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että kannattavuus syntyy usein perustuotteista.Verkkokaupan_perustaminen.jpg  

Verkkokaupan perustaminen

Kun suunnitelmat ovat valmiina, on sinulla edessäsi tärkeä päätös, nimittäin verkkokauppaohjelmiston valinta. Aloitteleva yrittäjä valitsee useimmiten valmisratkaisun, joka on nopea pystyttää. Valinnassa kannattaa kuitenkin ajatella myös pidemmälle: jos tarkoitus on laajentaa liiketoimintaa tulevaisuudessa ja kasvaa isoksi, niin varmista, että valitsemasi alusta pystyy joustamaan ja kasvamaan verkkokauppasi mukana. Alustan valinnassa kannattaa kysellä apua muilta kokeneilta verkkokauppialita, tai suoraan muilta yhteistyökumppaneilta.
 
Seuraavaksi sinun pitää valita mitä maksu- ja toimitustapoja tarjoat asiakkaillesi. Etenkin maksutapoihin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä maksaminen on verkkokaupan kannalta kaikkein tärkein osa. Yleisesti käytetyimpiä maksutapoja ovat verkkopankkien maksupainikkeet, korttimaksut (debit ja credit), lasku ja erämaksu sekä mobiilimaksut (Masterpass jaMobilePay). Koska verkkokaupan tavoitteena on saada mahdollisimman moni asiakas saattamaan ostoprosessinsa loppuun, kannattaa asiakkaalle tarjota mahdollisimman laaja maksutapavalikoima ja varmistaa että maksaminen sujuu helposti sekä tietokoneelta käsin että mobiililaitteella.
 
Asiakkaiden ostohalukkuuteen vaikuttaa myös tuotteen toimitustavat, -ajat ja palautuslogistiikka. Suosivatko sinun asiakkaasi toimitustavoista kotiinkuljetusta vai haluavatko he kenties hakea tuotteensa kivijalkakaupasta? Mitä kautta palautukset hoidetaan, voiko asiakas tehdä palautusilmoituksen verkossa? Ota asiakaskuntasi mieltymykset huomioon kun teet päätöksiä koskien nettikauppasi palvelukanavia.

Katso myös verkkokaupan ABC- kokosimme tärkeimmät vinkit yhdelle sivulle!
  

Verkkokaupan viestintä ja markkinointi

Ennen kuin ostat mainostilaa tai teet muita päätöksiä markkinoinnin suhteen, palaa vielä kerran asiakasprofiilin. Mitä medioita asiakkaat käyttävät? Mitä he lukevat tai kuuntelevat? marketing strategy_pieniMissä sosiaalisen median kanavissa he ovat aktiivisia? Sinun asiakkaasi ostoprosessin tunteminen, ja siihen vaikuttaminen koko prosessin ajan, on tärkeää. Varmista siis, että olet näkyvillä siellä ja silloin, missä ja siihen aikaan kun asiakkaasi ovat. Muista kampanjat, tietyt sesongit sekä erityisesti joulunajan myynti ja hydöynnä näitä ostospiikkejä markkinoinnissasi. Verkkosivun sisällöt, kuten tuotekuvaukset, ovat erittäin tärkeitä nettikaupoille ja myös niitä kannattaa hyödyntää. Sisältömarkkinointi voi siis olla luonteva tapa kasvattaa nettikaupan näkyvyyttä. 

 
Asiakassuhteen hoitamiseen kuuluu myös asiakaspalvelu. Perinteisesti ajatellaan, että asiakaspalvelu tarkoittaa, että yrityksellä on joku vastaamassa puhelimeen 9 - 17. Asiakaspalveluun sisältyy kuitenkin paljon muutakin. Mahdollistatko sinä asiakkaan itsepalvelun ja millaisia kanavia tarjoat yhteyden ottamiseen? Chat, sähköposti ja sähköiset lomakkeet ovat esimerkkejä kanavista, joita pienempikin verkkokauppa voi hyödyntää tehokkaasti.

 

Lataa opas verkkokaupan perustamiseen

 

 

Topics: markkinointi, liiketoiminta, verkkokaupan perustaminen, verkkokauppa, maksutavat

Uusinta Twitterissä