Fyysisen kaupan, verkkokaupan ja applikaatiomaksamisen raja on hämärtynyt entisestään, kun verkko-ostoksia voi maksaa mobiilisovelluksessa ja fyysisen kaupan tuotteita verkossa sekä mobiililla. Auton tankkaukseen ei esimerkiksi välttämättä tarvita enää maksukorttia, vaan polttoaineen voi maksaa mittarin sijasta älypuhelimeen ladatun applikaation kautta. Nykypäivänä vaivaton maksaminen, jossa sovittu summa veloitetaan jatkuvana laskutuksena tai suoraan maksukortilta, on mahdollista niin puhelinapplikaatioissa kuin verkkopalveluissakin. Erilaiset kuukausi- ja vuosimaksulliset palvelut, eli kestotilaaminen, onkin suosiossa.

 

Liiketoiminnan kasvattaminen kestotilauksen avulla

Asiakkaat ovat alkaneet tottua vaivattomaan ostamiseen, ja olemmekin liikkumassa kertaostoista vahvasti subscription economyyn eli tilaustalouteen. Aikakaus- ja sanomalehdet ovat tarjonneet asiakkaille mahdollisuutta kestotilaukseen jo kauan, mutta viime vuosina myös muiden alojen yritykset ovat alkaneet hyödyntää liiketoimintamallia, jossa asiakas maksaa tuotteista tai palveluista esimerkiksi kuukausi- tai vuosimaksuperusteisesti. Esimerkkejä tästä ovat tv-sarjojen ja elokuvien suoratoistopalvelut, kuten Netflix, HBO Nordic ja Viaplay sekä musiikin puolella Spotify.

Useimmat verkkopalvelut ovat saatavilla myös sovelluksina, jotta niitä voi käyttää helposti mobiililaitteilla. Kestotilausmalli sopiikin täydellisesti mobiilimaailmaan, jossa otetaan uusia palveluita helposti ja nopeasti käyttöön yksinkertaisesti lataamalla applikaatio omaan kännykkään. Useat kännykkäsovellukset ovat lataamishetkellä maksuttomia, mutta premium-käyttäjäksi saattaa päästä vain kuukausimaksulla. Applikaatiosta tai palvelusta maksaminen tapahtuu kätevästi toistuvina veloituksina: esimerkiksi Runkeeper-kuntoilusovelluksen perusversio on ilmainen, mutta applikaation kaikki hyödyt saa käyttöönsä, kun päivittää oman jäsenyyden korkeammalle tasolle ja maksaa palvelusta kuukausittain.

Automaattisesti toistuvat veloitukset eivät ole kuitenkaan mullistaneet vain verkossa toimivia palveluita. Myös perinteisemmät toimialat ovat lähteneet palvelullistamaan tuotteitaan ja siirtyneet kestotilausmalliin. Maksamalla kiinteää kuukausimaksua voikin nykyään käydä esimerkiksi hammaslääkärissä tai autopesussa aina tarvittaessa. Kestotilauksen ympärille on rakentunut myös paljon uusia palveluja, kuten valmiiksi koottu kosmetiikkapaketti kuukausitilauksena sekä viikoittain ovelle toimitettavat ruokaostokset resepteineen, eli Sannan ruokakassi. Kestotilaaminen on hyödyllistä sekä asiakkaalle että yritykselle: asiakas voi kuluttaa haluamiaan tuotteita ja palveluita helposti ilman erillisiä ostokertoja ja maksurumbaa, ja kauppias saa itselleen kanta-asiakkaan sekä tasaisen tulovirran.

 

Toistuvat veloitukset & In-app maksut

Kestotilausta varten kauppiaan on järjestettävä tavallisista maksutavoista poikkeava veloitustapa, jonka avulla esimerkiksi viikottaiset, kuukausittaiset tai vuosittain toistuvat maksut onnistuvat automaattisesti. Kestotilaamisen lisäksi kannattaa myös yksittäisistä, usein toistuvista maksuista tehdä helppoja. Nopea maksaminen onnistuu verkkokaupassa esimerkiksi Masterpassin, PayPalin ja Mobilepayn kautta. Nämä maksutavat mahdollistavat korttitietojen tallentamisen ja siksi ostaminen onnistuu niiden avulla helposti ja nopeasti.

In-app maksaminen on samanlaista, helppoa maksamista, mutta kännykkäsovelluksen sisällä. Esimerkiksi HSL Mobiililippu -sovelluksella voi ostaa matkalipun muutamalla painalluksella: maksu vain hyväksytään, jonka jälkeen summa veloitetaan automaattisesti aiemmin määritellyltä maksukortilta tai puhelinlaskun mukana. Sovellusten sisällä tapahtuvat korttimaksut eli in-app maksaminen onkin monelle tuttua; useissa kännykkäsovelluksissa voi tehdä kertaostoja helposti aina halutessaan ilman erillistä maksutavan valintaa ja korttitietojen syöttämistä jokaisen tilauksen yhteydessä. Yhtä helppo maksaminen on mahdollista järjestää missä tahansa verkkokaupassa ja -palvelussa.

Toistuvat veloitukset tai jatkuva laskutus on mahdollista, kun maksutiedot tallennetaan palveluun etukäteen ja jatkuvaan laskutukseen liittyvä luottopäätös tehdään asiakkaan rekisteröityessä palveluun ensimmäistä kertaa. Tämän jälkeen kauppias voi laskuttaa ja tehdä veloituksia suoraan asiakkaan debit- tai credit-kortilta. Maksutietojen tallentamismahdollisuus on siis elintärkeää: jotta tuotteen tai palvelun hinta voitaisiin laskuttaa asiakkaalta tai veloittaa automaattisesti asiakkaan maksukortilta, on asiakkaan tietojen oltava ensin tallessa myyjän palvelussa.

 

Ota käyttöön Älykkäät toistuvat veloitukset   

 


Konsta Karvinen

Konsta Karvinen

Kirjoittaja on Maksuturvan Director, Devops ja toinen perustajista.

 

 

 

Topics: mobiilimaksaminen, korttimaksaminen, maksaminen, in-app

Uusinta Twitterissä