Yleisesti mobiilimaksamiseksi nimitetään kaikkia maksutapoja, joissa kännykkä toimii tavalla tai toisella apuna maksamisessa. Mobiililla maksaminen voikin tarkoittaa mm. lähimaksamista, jossa ostokset maksetaan vilauttamalla puhelinta kaupan kassalla, tai vaikkapa rahan siirtämistä applikaation avulla kaverille. Mobiilikaupassa mobiilimaksaminen tarkoittaa verkkokauppaostosten maksamista kännykälle optimoidulla maksutavalla.

Maksutapoja on suuri määrä erilaisia ja lähes kaikki toimivat eri tavalla. Kännykkämaksaminen tapahtuu kuitenkin useimmiten kahdessa vaiheessa: ensin henkilö tunnistetaan, jotta voidaan olla varmoja hänen valtuuksistaan tehdä ostos. Sitten vuorossa on itse maksutapahtuma, jossa summa veloitetaan esimerkiksi luottokortilta tai omalta pankkitililtä. Mobiilimaksamisen määritelmänä voidaankin pitää, että kaikki maksaminen, jossa maksun suorittava henkilö tunnistetaan matkapuhelimen tai muun mobiililaitteen avulla, on mobiilimaksamista. Oletko valmis ottamaan mobiilimaksamisen maksutavaksi verkkokauppaasi? Lataa ilmainen opas kännykkämaksamisen mahdollistamiseen!

Katso video, jolla Maksuturvan toimitusjohtaja Mikael Smeds kertoo mobiilimaksamisesta: mistä kaikki alkoi, mihin ollaan menossa ja mitä jokaisen verkkokauppiaan tulee tietää:

 

Tässä sekä jo vuosia käytössä olleet että uunituoreet mobiilimaksutavat, joihin kannattaa kiinnittää huomiota:

 

Nro 1. Maksaminen applikaation sisällä

Tällainen maksutapa on usein tarjolla silloin, kun palvelu, josta maksetaan, on itsessään puhelinapplikaatio. Sovelluksen lataamisen jälkeen käyttäjä yleensä tallentaa ensin maksukorttitietonsa applikaatioon, jonka jälkeen korttiveloitukset tapahtuvat taustalla aina automaattisesti asiakkaan käyttäessä palvelua. Maksaminen tapahtuu siis luonnollisesti samalla, kun applikaatiota käytetään ja ostoja voi suorittaa poistumatta sovelluksesta.

Monelle tuttuja tapauksia, joissa maksu tapahtuu applikaation sisällä kuin itsestään, eli in-app maksulla, ovat autokyydin maksaminen book a taxi -mobiilisovelluksella, bussilipun ostaminen HSL Mobiililippu -sovelluksella sekä parkkimaksun suorittaminen EasyPark- tai ParkMan-pysäköintisovelluksella. Mikäli korttitiedot on asiakkuuden perustamisen yhteydessä lisätty applikaatioon, palveluja käytettäessä maksu tulee vain hyväksyä - maksu veloitetaan automaattisesti aiemmin määritellyltä maksukortilta. Lue lisää in-app mobiilimaksamisesta-->

Nro 2. MobilePay

MobilePay on puhelinapplikaatio, jossa maksaminen tapahtuu käyttäjän näkökulmasta samantapaisesti kuin yllä käsitellyissä MobilePay applikaatiopalvelukohtaisissa mobiilisovelluksissa: käyttäjä tallentaa korttitietonsa sovellukseen kerran, jonka jälkeen puhelimeen ladattu sovellus pyytää asiakasta vahvistamaan maksun.

MobilePay eroaa edellisistä esimerkeistä niin, että se on universaali maksutapa, joka voi olla käytössä esimerkiksi missä tahansa verkkokaupassa. Nettikaupassa kännykällä ostoksia tehtäessä valitaan kassasivulla mobiilimaksutavaksi MobilePay, jonka jälkeen puhelimeen ladattu sovellus avautuu automaattisesti ja maksun voi hyväksyä yhdellä pyyhkäisyllä. Lisäksi MobilePaylla voi lähettää ja vastaanottaa rahaa yksityishenkilöiden välillä riippumatta siitä, minkä pankin asiakkaita henkilöt ovat. Kun molemmilla on applikaatio käytössä, onnistuu rahan siirtäminen tai tietyn summan pyytäminen pelkän puhelinnumeron avulla.

 

Ted Kyander, MobilePay"Kuluttajan näkökulmasta mobiilimaksaminen pitäisi yksinkertaistaa maksamista ja olla helppokäyttöinen. Tämän lisäksi palvelun tulisi olla auki kaikille ja ilmainen käyttäjille. Tämä on MobilePayn menestymisen salainen resepti.”

Ted Kyander
Senior Sales Manager, MobilePay



Nro 3. Masterpass

Masterpass on Mastercardin kehittämä maksutapa tai ennemminkin teknologia, joka toimii pohjana pankkien digitaalisille lompakoille kuten Nordea Pay - ja Aktia Wallet -applikaatioille. Ideana digitaalisessa lompakossa on, että maksukortin tiedot sekä osoitetiedot tallennetaan lompakkoon. Korttitietojen ollessa tallessa digitaalisessa lompakossa, maksaminen onnistuu pelkällä puhelimella lähimaksua tukevissa maksupäätteissä sekä pian myös verkkokaupoissa Suomessa. Rajoituksena on edelleen, että lähimaksaminen onnistuu vain Android-puhelimilla.

Mastercardin Masterpass- mobiililompakkosovellus tekee nettiostamisesta suoraviivaisempaa erityisesti puhelimella, jolla tietojen täyttäminen pitkiin lomakkeisiin on usein hankalaa. Kun teet verkkokaupassa ostoksia älypuhelimella ja valitset kassalla maksutavaksi Masterpassin, voit valita digitaalilompakosta valmiiksi löytyvät maksu- ja osoitetiedot ja hyväksyä ostoksen helposti. Masterpassia voi käyttää mobiililaitteiden lisäksi myös desktopilla, jolloin maksu hyväksytään kuitenkin oman pankin Masterpass
puhelinapplikaatiossa. Verkossa Masterpass-maksutavan tunnistaa omasta logostaan, mutta kivijalassa puhelimella maksaminen on oikeastaan korttimaksamista, jossa PIN-koodi annetaan maksupäätteen sijasta oman pankin puhelinapplikaatioon. Pankkien tarjoamia Masterpass-teknologiaan tukeutuvia applikaatioita kutsutaan yleensä Walleteiksi. 


Nro 4. PayPal

PayPal on online-palvelu, jonka kautta maksaa voi joko tilille tallennetuilta maksukorteilta tai sitten omalle PayPal-tilille etukäteen ladatusta saldosta. PayPal Express checkout -palvelu on ollut laajassa käytössä jo useiden vuosien ajan ja sen avulla voi tehdä ostoksia verkkokaupoista ilman omien osoitetietojen täyttämistä ostamisen yhteydessä. Maksaminen verkkokaupoissa tapahtuukin kätevästi kännykällä: kaupassa valitaan maksutavaksi PayPal, kirjaudutaan tilille sisään omilla tunnuksilla ja hyväksytään maksu. PayPalilla maksaminen eroaa Masterpassista niin, että Masterpassilla maksu hyväksytään puhelimella, oman pankin applikaatiossa.

Selaimessa toimivan palvelun lisäksi tarjolla on PayPalin oma puhelinapplikaatio, joka on tarkoitettu lähinnä yksityishenkilöiden väliseen rahan siirtämiseen. Kun sekä vastaanottajalla että rahan lähettäjällä on applikaatio käytössä, onnistuu esimerkiksi ravintolalaskun jakaminen kavereiden kanssa helposti pelkän sähköpostiosoitteen tai puhelinnumeron perusteella.

 

Nro 5. Siirto-palvelu

Siirto on kansallinen mobiilimaksualusta, jonka pohjalle pankit voivat rakentaa omia palveluitaan. Tänä päivänä Siirtoa tukevia applikaatoita on Nordealla, OP:lla ja S-Pankilla. Itse Siirto-palveluilla on yhteensä yli 550.000 käyttäjää. 

Siirto

Siirto-palvelua tarjoavien pankkien asiakkaiden on mahdollista tehdä mm. rahansiirto kännykästä kännykkään helposti oman pankin mobiiliapplikaatiossa. Maksu osoitetaan vastaanottajalle puhelinnumeron perusteella, eli esimerkiksi omasta puhelimesta löytyvälle yhteystiedolle. Raha siirtyy reaaliaikaisesti pankkitililtä toiselle, vaikka maksaja ja maksun vastaanottaja olisivat eri pankkien asiakkaita. Edellytyksenä rahan siirtymiselle puhelunnumeron perusteella on, että myös vastaanottaja on ilmoittautunut palvelun käyttäjäksi.

Aluksi Siirto-maksuja voi tehdä kuluttajien välillä, mutta myöhemmin maksaminen onnistuu samaan tapaan myös verkkokaupassa sekä fyysisessä kaupassa. Lieneekin luontevaa, jos Masterpassin ja PayPalin tavoin myös Siirto tukee tulevaisuudessa verkko-ostamista niin, että palveluun rekisteröityneen henkilön tiedoista myös osoitetietoja voidaan hyödyntää ostotapahtumassa. On mahdollista, että Siirto-palvelu tulee suurelta osin korvaamaan suositut pankkien verkkomaksupainikkeet.

Viereinen kuva on otettu kirjoittajan omasta Nordea Siirto -sovelluksesta.

 

Nro 6. Pivo Maksunappi

Mobiilisovellus Pivo toimii mobiililompakkona. Applikaatiossa on aiemmin voinut mm. tarkastella omia OP-pankin tilitietoja, maksaa kännykällä kaupan kassalla ja siirtää rahaa kavereille puhelinnumeron avulla. Nyt kaikkien pankkien asiakkaat voivat myös maksaa sovelluksella verkkokaupassa, samaan tapaan kuin esimerkiksi MobilePaylla. Veloitus tapahtuu joko debit- tai credit-maksukortilta.Pivo.png

Verkkokaupassa maksaminen onnistuu helposti joko älypuhelimen tai tietokoneen avulla. Pivo mobiilimaksu on helppokäyttöinen sekä mobiilissa että desktopilla. Maksutapa valitaan klikkaamalla Pivo maksunappia, kirjaudutaan sisään omaaan kännykkään ladattuun Pivo-sovellukseen ja hyväksytään maksu applikaation sisällä yhdellä pyyhkäisyllä. Myös desktopilla ostoksia tehtäessä maksu hyväksytään samaan tapaan, oman puhelimen Pivo-applikaatiossa.

 

Nro 7. Apple Pay 

Apple Pay on Applen kehittämä mobiilimaksutapa joka toimii sekä Iphonen että Apple Watchin avulla. Maksaminen Apple Paylla on turvallista ja helppoa. Käyttäjän on vain liitettävä maksukorttinsa Apple Payhin minkä jälkeen maksaminen onnistuu vaivattomasti verkkokaupoissa, applikaatioissa ja kivijalkaliikkeissä. Maksu tulee vahvistaa puhelimella joko Touch ID:llä tai tunnuskoodilla- näin maksaminen sujuu mutkattomasti ja maksu on hyväksytty sekunneissa. Apple Payn avulla lähimaksulla maksaminen on mahdollista myös yli 25 euron ostoksille. Suomessa on suuri määrä Iphone-käyttäjiä, joten tästä helposta ja vaivattomasta maksutavasta kehkeytyy varmasti kova kilpailija muille mobiilimaksutavoille.

 

Nro 8. Lähimaksaminen 

Lähimaksaminen tarkoittaa fyysisen kaupan kassalla maksamista, jossa maksuväline asetetaan lähelle maksupäätettä muutaman sekunnin ajaksi. Se on siis huomattavasti nopeampaa ja helpompaa, kuin kortin syöttäminen maksupäätteeseen ja PIN-koodin näppäily. Maksuvälineenä käy maksutarra, jonka voi liimata haluamaansa esineeseen, maksukortti, jossa on lähimaksuominaisuus sekä puhelin, jossa on NFC-tuki tai lähimaksuominaisuudella varustettu sim-kortti.

Lähimaksamisessa kertaostoksen enimmäisraja on useimmissa tapauksissa 25 euroa. NFC-maksamista tukevalla puhelimella voivat Nordea Pay:n ja OP:n Pivon käyttäjät kuitenkin tehdä myös suurempia ostoksia antamalla PIN-koodin maksupäätteen sijasta omaan puhelimeen. Myös Aktia Wallet saa lähiaikoina NFC-tuen puhelimella tehtävään lähimaksamiseen, kun tällä hetkellä vain alle 25 euron arvoiset ostokset ovat mahdollisia. Toistaiseksi NFC-maksaminen on mahdollista Suomessa vain Android-puhelimilla.

 

Nro 9. SMS-maksaminen 

SMS- eli tekstiviestimaksaminen tapahtuu niin, että ostaja lähettää tekstiviestin ja näin voi maksaa palvelun tai tuotteen. Useimmiten tällaista maksutapaa käytetään esimerkiksi lippujen ostamiseen. Toinen samantyylinen maksutapa on, että maksaa voi soittamalla kauppiaan määrittämään maksulliseen puhelinnumeroon.

Maksu tapahtuu ns. operaattorilaskutuksena, eli ostokset veloitetaan myöhemmin osana puhelinlaskua. Maksaminen tekstarilla tai puhelinsoitolla on edelleen kätevää joissakin tapauksissa, mutta sen käyttöä rajoittaa mm. se, että puhelinliittymässä voi olla ostorajoituksia tai liittymä voi olla työsuhde-etu, jolloin lasku maksetaan työnantajan toimesta. 

Mobiilimaksaminen verkkokauppaan? Lataa opas ja ota selvää siitä, miten teet maksamisesta helppoa myös älypuhelimella.

New Call-to-action

 

  

Mikael Smeds, MaksuturvaMikael Smeds

Kirjoittaja on Maksuturvan toimitusjohtaja ja toinen perustajista. Ennen Maksuturvan perustamista Mikael työskenteli yhdeksän vuotta OP-ryhmässä kehittäen kotimaisia ja eurooppalaisia maksamisen ratkaisuja.

Mikael on myös innokas uusien ratkaisujen pilottikäyttäjä ja kehittäjä. Uusi PSD2-lainsäädäntö ja sen mukana tuoma kehitysaalto kuuluu Mikaelin ammatillisten intohimojen piiriin.

 

Topics: mobiilimaksaminen, PSD2, mobiilikauppa, maksaminen, maksutavat

Uusinta Twitterissä