Olemme kuulleet useilta asiakkailtamme, että maksunvälittäjien yleisesti käyttämä koontitilitys on vaikeuttanut verkkokaupan tilitysten käsittelyä ja kirjanpitoa. Tämä on yleinen ongelma varsinkin suuremmilla verkkokaupoilla, joilla maksujen kohdistaminen manuaalisesti kirjanpidossa vie paljon aikaa ja resursseja. Mutta tarvitseeko verkkokaupan kirjanpidon olla vaikeaa?

 

Tilitysmalli kannattaa valita verkkokaupan mukaan

Erilaisille verkkokaupoille sopii erilainen tilitysmalli. Esimerkiksi pienemmän tai kohtuullisen myynnin verkkokaupoille koontitilitys sopii mainiosti ja voi olla kätevin tilitystapa. Koontitilitys tarkoittaa sitä, että useampi maksu tilitetään samassa tilityksessä sovituin aikavälein. Esimerkiksi jos käytössä on koontitilitys kerran viikossa, niin yhdessä tilityksessä tilitetään kaikki tilitettävissä olevat, tilityspäivään mennessä verkkokaupassa tehdyt maksut.

Tilitysmallit_raportointi.png

Koontitilityksiä voidaan tehdä esimerkiksi päivittäin, viikoittain tai kuukausittain. Verkkokaupan myyntimäärät vaikuttavat siihen, millainen aikaväli sopii kaupalle parhaiten. Koontitilitys kuuluu usein maksupalveluntarjoajan kiinteään hintaan ja vähentää pankkikuluja, joten se on myös edullinen vaihtoehto silloin, kun tapahtumakohtaiselle tilitykselle ei ole tarvetta.

Tapahtumakohtainen tilitys on enemmän myyvälle verkkokaupalle suositeltava tilitysmalli. Tämä helpottaa kirjanpitoa, koska jokainen maksu tilitetään erikseen verkkokaupan luomalla viitteellä ja näin tilitysten kohdistaminen myyntiin on helpompaa. Maksut voidaan tilittää tapahtumakohtaisesti myös bruttona. Tällaisen tilitysmallin avulla myyntitilaukset voidaan välittää suoraan kirjanpidon myyntireskontraan verkkokaupan muodostamalla tilausviitteellä, jolloin tuotot voidaan tiliöidä automaattisesti oikealle myyntitilille. 

Erityisiin tarpeisiin Maksuturva on kehittänyt moniosapuolitilityksen. Tämä sopii esimerkiksi kauppapaikoille ja keskusjärjestöille tai –liitoille, joilla on tarvetta jakaa tilityksiä useammalle osapuolelle. Tässä tilitysmallissa tilitykset voidaan siis jakaa automatisoidusti eri osapuolille, sovitun tilitysmallin mukaan. Tämä tilitysmalli on keskeinen ominaisuus esimerkiksi Olympiakomitean Suomisport-palvelussa.

Verkkokaupan_kirjanpito.png

 

Toimiva raportointi helpottaa kirjanpitoa

Tilitysmallista riippumatta, kunnollinen raportointi on aina tarpeen ja voi tehdä verkkokaupan kirjanpidosta huomattavasti helpompaa. Ongelmia tulee yleensä silloin, jos kirjanpitoon tarvittavia tietoja täytyy poimia usealta eri raportilta. Verkkokaupan raportointi ja kirjanpito helpottuu jos maksupalveluntarjoaja voi koota kaiken tarvittavan tiedon yhdelle raportille, joka on saatavissa jopa sähköisessä muodossa.

Maksupalveluntarjoaja voi myös tarjota verkkokaupalle mahdollisuuden integroida raportoinnin taloushallinnon järjestelmien kanssa jolloin myyntiä voidaan seurata reaaliajassa ja maksujen kohdistaminen voidaan automatisoida. Tällaisessa tapauksessa verkkokaupan kirjanpito ei syö ylimääräisiä resursseja, vaan resursseja voidaan käyttää muihin liiketoimintaa ylläpitäviin ja edistäviin tehtäviin. Verkkokaupan taloushallinto on helppoa eikä kirjanpidon tarvitse olla vaikeaa, kun valitaan maksupalveluntarjoaja joka voi tarjota verkkokaupalle sopivan tilitysmallin ja toimivan raportoinnin.

 

Lue lisää talousjohtajan oppaasta:

Lataa opas verkkokaupan raportointiin 

 

Viivi_Ahlqvist.pngViivi Ahlqvist 

Kirjoittaja on Maksuturvan tuotepäällikkö

 

Topics: raportointi, automatisointi, taloushallinto

Uusinta Twitterissä