Maksuturvan tiimi sai jälleen vahvistusta huhtikuussa, kun Satu Mikkola aloitti työt palveluneuvojana. Kuka onkaan Satu ja miten hän löysi tiensä Maksuturvalle?

Satu Mikkola sanoo itse olevansa Porvoolaistunut lappilainen. Netsissä hänellä hurahti töiden parissa 14 vuotta, minkä jälkeen Satu aloitti Maksuturvalla asiakaspalvelutehtävissä.

Miten päädyit hakemaan Maksuturvaan töihin?

Laitoin avoimen hakemuksen, olen kuitenkin ollut alalla jo pitkän aikaan ja tiesin Maksuturvan yrityksenä entuudestaan. Bongasin sitten Maksuturvan jutut LinkedInissä ja laitoin hakemuksen tulemaan, eikä siitä mennyt kauaa niin Maksuturvan Director DevOps ja toinen perustajista, Konsta Karvinen soitti minulle. Tavattiin sitten lounaalla ja siitä se sitten lähti. Kivaa täällä on ollut.

Miten olet päässyt vauhtiin uudessa työpaikassa?Satu_Mikkola.png

Liiankin hyvin. Työ on paljon vanhaa mutta myös paljon uutta. Päivät menee vikkelästi mukavien työkavereiden kanssa töitä tehden ja nauraen. On ollut mukavaa päästä osaksi kasvavaa ja alati muuttuvaa yritystä ja minusta on innostavaa, että Maksuturva nyt on osa Svea Ekonomi- konsernia, uskon että tulevaisuus tuo paljon uusia tuulia ja mahdollisuuksia tullessaan.

Onko sinulla jotain erityisiä kiinnostuksen kohteita tällä alalla?

On, kaikkien prosessien ja käytäntöjen kehittäminen ja uudistaminen. Haluan kaikesta manuaalisesta työstä eroon, mitä vähemmän manuaalista työtä sen parempi kaikille osapuolille. Maksuturvalla onkin paljon erilaisia työkaluja verkkokaupoille, jotka helpottavat työntekoa ja tehostavat toimintaa.

Lopuksi kysyimme vielä Sadulta, miten hän viettää vapaa-aikansa:

Vapaa-aikani vietän perheen ja ystävien kanssa. Suurin osa ajasta meneekin mukavaan puuhasteluun ja matkusteluun.
 

Tervetuloa Maksuturvalle Satu!

 

Satu Mikkola
Palveluneuvoja

etunimi.sukunimi@maksuturva.fi
Mobiili: +358 9 4241 7050
LinkedIn_icon.png satumikkola

 

Topics: henkilöstö

Maksuturva Media

Olemme koonneet tänne lehdistölle tarkoitetut valokuvat ja muut materiaalit. Laajemman valikoiman löydät *STT-lehdistöpalvelusta ja YouTube-kanavasta.

 

Lataa Maksuturvan logo

rgb_Maksuturva_solid.png   rgb_Maksuturva_wire_black.png   rgb_Maksuturva_wire_white.png

maksuturva-macbook.png

Uusinta Twitterissä