Lehdistötiedote 13.1.2014

TeliaSoneran tytäryhtiön Cygate Oy:n kriittisten verkkopalveluiden palvelinkeskuksessa tapahtuneen virhetilanteen johdosta verkkokaupoissa maksaminen häiriintyi suuressa osassa Suomen verkkokaupoista. Virhetilanne aiheutti ongelmia aina maanantaiaamuun asti Suomen Maksuturva Oy:n palveluissa.

Mediassa uutisoitiin sunnuntaina laajasta häiriöstä koskien verkkokauppojen maksupalveluja. TeliaSoneran tytäryhtiön Cygate Oy:n tekninen virhetilanne keskeytti Suomen Maksuturva Oy:n maksupalveluiden tarjoamisen lähes vuorokauden ajan.

On erittäin poikkeuksellista että TeliaSoneran tytäryhtiön Cygate Oy:n konesalivika jatkui ajallisesti niin pitkään, että se keskeytti verkkokaupankäynnin yli puolessa Suomen verkkokaupoissa koko sunnuntain ja vielä maanantain vastaisen yön aina maanantaiaamuun asti. Kahdennetusta laiteympäristöstä ja ympärivuorokautisesta valvonnasta ei tässä tapauksessa ollut hyötyä. Kiistatta voin nyt todeta, että kassan sulkeminen verkkokaupasta rampauttaa koko kaupan toiminnan”, harmittelee Suomen Maksuturva Oy:n toimitusjohtaja Mikael Smeds.

Cygate Oy:n suorittamien huoltotöiden aikana ilmaantui ennalta odottamattomia ongelmia laitteiden toiminnallisuuksissa sekä fyysisissä asennuksissa. Näiden haasteiden takia verkkoa ei huoltokatkon aikana saatu toimimaan hyväksyttävän luotettavasti, joten huoltotöitä tehneet Cygaten asiantuntijat päättivät palata takaisin vanhaan, sinänsä luotettavaan ja toimivaan verkkorakenteeseen. Näistä lisätöistä aiheutui lisäviiveitä ja huoltokatko venyi huomattavasti suunnitellusta ja saatiin päätökseen vasta sunnuntai-iltana kello 22.00. Kuitenkin kävi ilmi että Cygaten asiantuntijat olivat tehneet parametrointivirheen, minkä vuoksi Maksuturvan palvelut saatiin täysin virheettömään tilaan vasta maanantaina aamulla klo 8.45”, toteaa Cygate Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Äyräväinen.


Mikael Smeds
toimitusjohtaja Suomen Maksuturva Oy
mikael.smeds@maksuturva.fi
Puh. +358 9 4241 7060

Ilkka Äyräväinen
toimitusjohtaja Cygate Oy
ilkka.ayravainen@cygate.fi
Puh. +358 9 613 8911


Suomen Maksuturva Oy tarjoaa älykkään maksujenvälityksen palveluita verkkokaupoille. Maksuturva vastaa myös Itella Posti Oy:n Suomessa tarjoamien Posti Maksuturva –palveluiden ylläpidosta. Yhtiön asiakkaisiin lukeutuu useita kotimaisia nimekkäitä brändejä sekä suuria eurooppalaisia verkkokauppoja. Yhtiön toiminta on Finanssivalvonnan säätelemää.

Cygate on Pohjoismaiden johtava turvallisten ja hallittavien tietoverkkoratkaisujen toimittaja. Cygate suunnittelee, asentaa ja ylläpitää IP-teknologiaan perustuvia integroituja tietoverkkoratkaisuja, joissa yhdistyvät omat ja yhteistyökumppaneiden tuotteet. Lisäksi Cygate tarjoaa järjestelmien ja tietoverkkojen hallinta- ja valvontaratkaisuja sekä hallintapalveluja. Lisätietoja www.cygate.fi

Topics: lehdistötiedote

Maksuturva Media

Olemme koonneet tänne lehdistölle tarkoitetut valokuvat ja muut materiaalit. Laajemman valikoiman löydät *STT-lehdistöpalvelusta ja YouTube-kanavasta.

 

Lataa Maksuturvan logo

rgb_Maksuturva_solid.png   rgb_Maksuturva_wire_black.png   rgb_Maksuturva_wire_white.png

maksuturva-macbook.png

Uusinta Twitterissä