Kaupan Liiton, Smilehousen ja Maksuturvan järjestämä aamiaistilaisuus 19.9 keräsi paikalle kauppiaita niin pienistä kuin suuremmistakin yrityksistä. Tilaisuudessa pohdittiin verkkoliiketoiminnan haasteita tilausten, maksujen ja toimitusten hallinnan näkökulmasta.

jaakko-hallavo2Kymmenen vuotta sitten kaupan tavoitteena oli keskittyä myynnin kasvattamiseen erityisesti tuotteiden saatavuuden ja hintakilpailun keinoin. Sittemmin trendi on muuttunut yhä enemmän kohti asiakasymmärrystä ja elämyksellistä palvelua. Brändit rakentavat omia kauppojaan ja toimitusketjut hajoavat kun ydinliiketoiminnan ulkopuoliset funktiot ulkoistetaan useiden kumppaneiden hoidettavaksi.

Smilehousen liiketoiminnan kehitysjohtajan Jaakko Hallavon mukaan järjestelmät vaativat yhä enemmän ominaisuuksia esimerkiksi käyttöliittymien ja muiden toiminnallisuuksien suhteen. Monikanavainen kauppa on saatava toimimaan saumattomasti ja asiakasta on palveltava kokonaisvaltaisesti. Miten esimerkiksi integroidaan toiminta niin, että tilaus voidaan vastaanottaa sähköisesti, siihen voidaan antaa seurantakoodi ja se voidaan kuitata toimitetuksi? Order Management -ratkaisut antavat tässä avun verkkokauppiaille.

mikael-smedsMonikanavaisessa kaupassa myös tilauksen maksuprosessi sekä peruutus- ja palautustapahtumat tarvitsevat huomiota. Sekä Hallavo että Maksuturvan toimitusjohtaja Mikael Smeds totesivat, että maksupalvelun ulkoistaminen alan asiantuntijoille on yleensä kannattavin ratkaisu. Esimerkiksi Tyytyväisyystakuun avulla myös koko palautusprosessin voi ulkoistaa. Vaihtoehtona on luoda erilliset sopimukset rahoituslaitosten kanssa ja täyttää palautusprosessin vaatimukset muilla keinoin: haastavan teknisen toteutuksen lisäksi manuaalinen ja hallinnollinen työ vievät merkittävästi resursseja.

hannes-wickholmYllä mainitut haasteet ratkaissut Metsä Group esitteli casensa tilaisuudessa. Hannes Vickholm kertoi Metsän päättäneen perustaa verkkokaupan jäsenilleen vuoden 2010 lopussa, ja vuoden 2011 syksyllä kauppa oli jo toiminnassa. Monipuolinen verkkokauppa toimii kauppapaikkana useille myyjille, ja ostokset voi maksaa rahan lisäksi myös bonuspisteillä. Kaupan rakentamiseen käytettiin Smilehousen verkkokauppa-alustaa ja Maksuturvan räätälöityjä maksuratkaisuja.

Maksuturva kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita!

Maksuturva Media

Olemme koonneet tänne lehdistölle tarkoitetut valokuvat ja muut materiaalit. Laajemman valikoiman löydät *STT-lehdistöpalvelusta ja YouTube-kanavasta.

 

Lataa Maksuturvan logo

rgb_Maksuturva_solid.png   rgb_Maksuturva_wire_black.png   rgb_Maksuturva_wire_white.png

maksuturva-macbook.png

Uusinta Twitterissä